Täällä taas


Heissulivei!

Kotosalla Suomen kamaralla taas ollaan, puolentoista kuukauden seikkailuiden jälkeen. Oma kamerani tippui housuntaskusta kolmipäiväisen patikoinnin viimeisen tunnin aikana, joten kuvitus tuleviin Filippiinipostauksiin tulee olemaan joko puhelinlaatua tai kavereilta lainattua. Katsotaan nyt kuinka yksityiskohtaiseksi jaksan ryhtyä. Ajattelin kuitenkin kirjoitella jotakin. Pidin henkilökohtaista päiväkirjaa padilla mutta se hiipui loppua kohden, lisäksi se sisältää kovin kulttuurishokista ja innosta järkkyneen ihmisen kirjoituksia ja muitten ihmisten luonneanalyysejä joten ei sinälläänkään sovellu suoraan julkaistavaksi.

Tänään kävin tsekkaamassa yhden kämpän ja allekirjoitin samoin tein sopimuksen. Kestää tauon jälkeen hetken kyllä totutella paikalliseen puheenparteen. Tänään kirpparilla joku nainen törmäsi ja huudahti "oi antteeks", sain siitä hupia. Vielä hetken kestää ennen kuin pääsen muuttamaan joten aikaa intensiiviselle työnhaulle ja kuvien läpikäymiselle ynnä muulle on kyllä. 

Niin. Aivan uskomaton reissu toiselle puolen maailmaa takana! Muistoja ja energiaa on kerääntynyt ihan hurjasti.


Comments

Popular posts from this blog

Filippiinit 1

Kraków

02.12.2012