Filippiinit 6

Moro! Kyseinen sana muuten on lyhenne joka tarkoittaa Filippiinien alkuperäismuslimivähemmistöä. The more you know. Niin, Filippiinien eteläosa eli Mindanaon saari jossa Davao sijaitsee on luokiteltu suht vaaralliseksi alueeksi esim. ulkoministeriön matkustustiedotteessa. Saarella on ollut pitkään konflikti muslimikapinallisten ja hallinnon välillä. Paikallisen radikaalijärjestön MILF(MNLF)-nimi sai meiltä osakseen "hieman" mustaa komiikkaa... Samoin Jolon saari, jossa tapahtui suomalaismiesten kidnappaus silloin kymmenisen vuotta sitten, aiheutti parit yolo-vitsit. Davaon kaupunki on kuitenkin turvallinen, mutta matkustaessamme sen ulkopuolelle muualle Mindanaoon meitä kehotettiin aina olemaan ryhmän mukana, ja esimerkiksi kun olimme tulossa pimeällä takaisin enchanted riveriltä auto tarkistettiin ja kun yhdelle tytölle tuli huono olo emme voineet antaa hänen ottaa happea ulkona kuin pikkuhetken. Ihmiset kuitenkin elävät ihan normaalisti vaikka konflikti on koko ajan meneillään omassa maassa, sekä iskuja tehdään. Tai no, joka paikassa oli vartijoita; ostoskeskuksissa ja yliopistolla oli metallintunnistimet, laukuntarkistukset ja vielä kropankin tunnustelivat. Sellaisia käsivarren mittaisia aseita (en oikkee oo ase-expertti :D) näki erilaisilla vartijoilla lähes päivittäin. Tämä ainakin iso ero Suomeen jossa en taida olla nähnyt koskaan muunlaista asetta kuin metsästykseen tarkoitettuja. 

Viimeinen viikko meni nopeasti ja kovin vähän kuvia tarttui siltä kenellekään. Ihmisiä toisesta projektista lähti, projektin puitteissa käytiin kaupungintalolla tapaamisessa ja oltiin projektivastaavien apuna suunnittelemassa projektin seuraavia kierroksia. Tosin meistä ei paljon apua käytännössä ollut. Hengailtiin, käytiin syömässä ja viikonloppuna käytiin wakeboarding-paikassa uudelleen niitten kanssa jotka eivät vielä olleet kokeilleet. Ostettiin tuliaisia. Koitettiin välttää ajatuksia lähdöstä. Minähän olin ensimmäinen meidän jengistä joka lähti ja hyvä niin, ei olisi ollut kiva hyvästellä aina uudelleen ja uudelleen. Viimeisenä iltana varmaan yritin siirtää ajatukset alitajuisesti johonkin muuhun kun tuntui että olen tulossa kipeäksi. Ei sitä edes tajunnut lentokentälläkään hyvästellessä että tässä tämä nyt oli. Koneessa sitten pillitin senkin edestä. Nyyh, kaipuu on edelleen kova mutta onneksi on face ja whatsapp, tänäänkin heräsin 91 uuteen viestiin ryhmäkeskustelussa. Mutta toisaalta kaikkien paikallisten kuvat biitsiltä ja tutuista paikoista facessa taas aiheuttaa raastavaa kateuttaa :D Paluuta pehmusti se että en suoraan palannut Suomeen vaan pysyin vielä hetken Aasiassa. Next up Bangkok!