Filippiinit 2

Hellou

Parin viikon jälkeen iski perinteinen huonovointisuusjakso ja kulttuurishokin se ikävä vaihe. Suurinpiirtein viikkosen se kesti, tosin niin että joka toinen päivä oli aina hämäävän hyvä olo mutta sitten taas vessa kutsui... Onneksi meni ohi ihan normaalina. Onneksi, koska kolmas viikonloppu oli tiukkasti täynnä ohjelmaa. Perjantaina (13.) meillä oli voimalaitosvisiitti projektin puitteissa ja iltapäivällä lähdettiin rannalle. Rannalla vietettiin yö mikä oli taas uusi kokemus ja ihan jäätävän hauskaa. Säästyin hyttysiltä kun sidoin maksihameen helman kiinni ja pään yli vedin ohuen huivini hahah. Pelattiin ties kuinka monta kierrosta rakasta juomapeliä king's cuppia. 


Sieltä sitten väsyneinä (itse en ollu niin väsynyt kun kävin piristäytymässä aamu-uinnilla ja muutenkin alkuviikko oli mennyt levätessä mahataudin takia) lähdettiin aamulla ja arvottiin mentäisiinkö suoraan kaupunkiin vai toiselle kalliohyppypaikalle. Yksi oli saanut merestä jonkun inhottavan piston reiteen vielä. Onneksi meikällä oli kortisonivoidetta mukana niin sai siihen vähän apuja heti. Mentiin sinne kalliohyppypaikkaan, missä siis todellakaan en hyppäillyt, oli vielä korkeempi ku edellinen. 


Tää turboahdettu viikonloppu jatkui maalireiveillä kun päästiin kotiin ja otettiin iltapäivällä lepiä. Eli siis edm-bileet ja märkää maalia. Mikä tosin ei ollu kovin värikästä vaan ennemminki limaista. Paikalliset oli että kallista juoda siellä, no 2 drinkkiä 2 euroo... Hahaha. Mutta tervehenkisesti ei sen enempää ryystetty vaan keskityttiin tanssimiseen ja kuvien ottoon. Samana yönä nimittäin oli lähtö kolmen neljän aikaan kohti enchanted riveriä ja vesiputouksia. Ihanaa festaritunnelmaa ja sikahauskaa oli kyllä.


Tosiaan suihkun kautta ja minibussiin noin neljän viiden tunnin matkalle kohti upeita kohteita. Tunnin torkutkin kerkesin ottaa! Ja bileitten jälkeen oli kyllä aika ihanaa ottaa piilarit, jotka silmissä oli lillunu perjantaiaamusta asti, pois. Enchanted River on siis mystinen joki, jonka pohjaan ei ole pystytty yltämään koskaan. Sukeltajia on kuollut kun ovat yrittäneet päästä pohjaan. Ja aivan huikee paikka muutenkin.







Kiivettiin siis tuonne ylös ja siellä hengailtiin. Viihdyn vedessä ja veden äärellä niin hyvin, ihanaa oli vaan uiskennella ensin joella ja sitten tuolla vesiputouksella. Tällä reissulla oli mukana myös aasialaisedustus vapaaehtoisista haha mikä oli hyväkin ettei vaan oman porukan kanssa aina oltu. Tän viikonlopun jälkeen kyllä oli pienehkö väsymys...

Comments

Popular posts from this blog

Filippiinit 1

Kraków

02.12.2012