Lähdössä



Heii!

Kääk, tällä viikolla lähtö!! Mutta vasta ensi viikolla oon perillä :D. Helmikuun puoli on menny kauheen nopeesti, eikä esim. työnhaku oo ollu ihan yhtä aktiivista kun olis suonu. Vieläkään en oo voinu valmistumispapereita tilata kun en oo saanu kahta pistettä yhdestä kurssista, mutta onneks ryhmäläinen ilmoitti itsestään maanantaina ja sanoi tekevänsä portfolion loppuun tässä alkuviikosta. Aloin kieltämättä jo turhautua kun ei kuulunut pihaustakaan pitkään aikaan. 

Lauantaina hyppään ensin junaan ja sen jälkeen neljään eri lentokoneeseen. Toissaviikolla sain sähköpostilla linkin googlelomakkeeseen mihin täyttelin saapumisen tiedot, jostain syystä kuitenkin ei ollut näkynyt saapumispäivää tai aikaa niin niitä kyseltiin miulta vielä erikseen sähköpostilla. Mitään tietoja mistään asumisesta tai koko hommasta en oo saanu, mutta luottavaisin mielin meen. Kentällä on vastaanottamassa joku että jätän kaiken sen varaan. No, kysyin kyllä numeroa mihin olen yhteydessä sitten kun myöhästyn joltain lennolta tai joudun johonki karanteeniin kuitenkin...

Vietän sitten Filippiinien jälkeen reilun viikon Bangkokissa ja sain aikaiseksi varata hotellin männäviikolla. Tykkään vertailla hostelleja ja hotelleja ja etsiä semmosta parasta tasapainoa eri kriteerien välillä, mutta nyt oli vaan niin paljon vaihtoehtoja niin jossain vaiheessa oli vaan pakko joku valita eikä klikata taas uutta: "Entäs tää, kolme eur halvempi/kalliimpi, aijaa se kuulemma on aseman vieressä, mut aijaa siellä ei oo ilmasta nettii huoneessa mut tuossa toisessa on mut se on taas huitsin kuusessa ja tuo on hyvän näkönen mut huonot arvostelut jne."

Rekisteröidyin tässä myös TripAdvisoriin viimeinkin, mikä kyllä on niin kätevä vertaillessa. Päätin käyttää hotels.comia varaukseen koska niillä on se 10 yön päälle saa yhden ilmaisen. Sain jo kerralla 9 yötä niin saa sitten vaikka Flow-viikonloppuna varata ihan hotellin niin ei kavereita tartte vaivata. Halusin ainakin hinnallisesti takuun että siisteys ja turvallisuus on paikassa kunnossa niin tuli sitten budjettia venytettyä, mutta pidän sitä nyt sit tän vuoden kesä-, syys- ja joululomana hahah. En tiiä jaksanko kattoo etukäteen mitään juttuja Bangkokkiin, siellä on kuitenki aikaa hankkii kaiken maailman oppaat ja tutustuu vaan ex tempore!

Comments

Popular posts from this blog

Filippiinit 1

Kraków

02.12.2012