Lukuhaaste 2015
No jopas, tuli yhdessä blogissa vastaan tieto tällaisesta lukuhaasteesta vuodelle 2015. Ja minähän tähän haluan tarttua! Tämän haasteen ovat antaneet pääkaupunkiseudun Helmet- kirjastot ja alla on sivuilta lainattu lista haastekohdista. Aion laskea mukaan kirjat, jotka luen tämän postauksen jälkeen, ai niin, paitsi lasken hyväksytyksi myös pari kirjaa jotka luin jouluna (kun oon ne jo kuvannukin ;). Ainakin on postausaiheita hah.
Kirjan vuoden 2015 lukuhaaste
- Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
- Kirja, josta on tehty elokuva (kts. Kirjoista elokuviksi -kirjahylly Kirjasammossa)
- Vuonna 2015 julkaistu kirja (kts. vuonna 2015 julkaistut kirjat Helmet-haussa)
- Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin
- Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä
- Kirja, jonka nimi on yksi sana
- Novellikokoelma (kts. Ohuet klassikot 3/3: Novelleja ja kertomuksia sekä Novelleja naistenviikolle -kirjahylly Kirjasammossa)
- Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle (kts. Berliini – rakkaani Euroopassa, Kirjamatka Prahaan sekä Lukumaratonille Intiaan?)
- Tietokirja
- Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja (kts. SHK: 10 esikoisromaania, jotka pitää lukea -kirjahylly Kirjasammossa)
- Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut
- Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle
- Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon (kts. Palkintosarjat-sivu ja Finlandia-palkitut-kirjahylly Kirjasammossa)
- Tositapahtumiin pohjautuva kirja
- Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään
- Kirja, jota äitisi rakastaa
- Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta
- Yli 100 vuotta vanha kirja
- Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä (kts. HLBTI-kirjallisuutta-kirjahylly Kirjasammossa)
- Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella
- Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut
- Muistelmateos tai elämäkerta
- Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä (kts. Ohuiden kirjojen maraton sekä Ohuet klassikot osa 1/3: Kotimaista, 2/3: Kansainvälistä ja 3/3: Novelleja ja kertomuksia)
- Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä
- Syntymävuonnasi julkaistu kirja
- Kirjatrilogia
- Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja (kts. Nuortenkirja kelpaa aikuisellekin sekä 50 nuortenromaania, 5 eri teemaa -artikkeli Kirjasammossa)
- Kirja, jonka nimessä on väri
- Kirja, jossa on taikuutta
- Sarjakuva-albumi tai -romaani (kts. Sarjakuvamaraton)
- Elämäntaito- tai self-help-kirja
- Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi
- Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta
- Kirja, jonka nimessä on numero
- Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla
- Runokirja (kts. Tienviittoja 2000-luvun runouteen)
- Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa (kts. Kiellettyjen kirjojen lukumaraton)
- Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken
- Kirja, jonka muistat lapsuudestasi
- Tulevaisuuteen sijoittuva kirja (kts. Scifimaraton, Scifin pimeä puoli sekä Tieteiskirjallisuus-genre Kirjasammossa)
- Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin
- Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua
- Kirja, jossa on yli 500 sivua
- Klassinen rakkausromaani (kts. Intohimoinen Charlotte Brontë)
- Kirja, joka pelottaa sinua (kts. Kauhukirjallisuus-genre Kirjasammossa)
- Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit (kts. Saamelaiset sekä Saamelainen kirjallisuus Suomessa -artikkeli Kirjasammossa)
- Hauska kirja (kts. Huumori-genre Kirjasammossa)
- Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä
- Jännityskirja tai dekkari (kts. Murhamaraton sekä Jännityskirjallisuus-genre Kirjasammossa)
- Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle
Comments
Post a Comment