Tiroli osa 2


Heido!

Tänään jatkan toisen puolen Tirolin reissun läpikäymistä, ja ekana paikka mikä ei kylläkään kuulu Tiroliin, nimittäin Venetsia. Sinne ajettiin bussilla n. 3 tuntia.






Venetsia heinäkuun puolessa välissä on kuuma ja turisteilla huolellisesti täytetty! Päivällä oli noin 30 astetta kun kierreltiin, mutta onneksi ympärillä oleva vesi tuo viileyttä ilmaan. Meillä oli siellä aivan legendaarinen opas, jonka puhetta sävytti mielenkiintoiset "hnngnghhh" -äännähdykset aina lauseitten lomassa. Hän kertoi kyllä mielenkiintoisia asioita, ja loppuleiriksi saatiin hupia hänen imitoinnistaan ;). Ajettiin ensin taksiveneellä sille kuuluisalle aukiolle (en jaksa kaivaa nimiä) ja kierreltiin hieman oppaan johdolla.










Päästiin käymään Muranon kuuluisan lasitehtaan pajalla/myymälässä. Nähtiin miten lasimuotoilija teki tuosta noin vaan lasihevosen, edellisen postauksen videossa näkyy. Kivan kuuma oli kyllä, 30 astetta yleislämpötila + uunit... Myymälässä oli ihan huikeita lasiesineitä ja voisin kyllä kelpuuttaa tuommosen muutaman tonnin hintasen kattokruunun tai astiaston itselleni haahaa :D. Esim. yksi punaista lasia oleva viinilasi maksoi 80 €. Päästiin myös gondolin kyytiin, tosin mentiin vaan rannan toiselle puolelle, mutta sekin nyt koettu :D. 





Huhuh, bussin ilmastointi ei takaisin päin mennessä ollut ihan ajan tasalla :D. Venetsiasta huomasi sen tosiasian että järjetön määrä turisteja ja luonnollinen veden aiheuttama kuluminen aiheuttaa vaikeuksia pitää kaupunkia kunnossa, mutta kaupunki oli kyllä kaunis rapautuneenakin, ja Venetsialla on muutenkin niin vahvat mielikuvat ja identiteetti että mmahtava kokemushan siellä oli käydä! Lensin myös Venetsian kentän kautta, eli periaatteessa olen ollut siellä kolme kertaa :P. Uudestaan voisin kuvitella meneväni joskus vaikka parinkymmenen vuoden päästä, liian monta uutta paikkaa nähtävänä vielä hehee. Ainiin, ja kotimatkalla käytiin syömässä jonkun lions-clubilaisen omistamalla vuoristohotellilla missä oli kolmea erilaista pastaa ja se oli niin täydellistä ommnom. Jonkun aikaa sen jälkeen kun oli tullut tuolta ei tehnyt mieli hirveästi suomalaista pastaa tai pizzaa syödä ha. Vieläkin muistelen kaiholla sitä ateriaa... Ja jälkiruuaksi vielä juustoja.




Sitten meillä oli oikein onnistunut "telttaretki". Mentiin jonnekin vuoristoon majatuvalle, minkä pihassa meidän piti telttailla. Se oli lepposa reissu, hengailtiin vaan, pompittiin trampoliinilla ja käytiin pienellä kävelyllä ja illalla pelattiin korttia. Suunnitelmat telttailusta kuitenkin muuttu, koska tuli kaamea ukkonen ja nukuttiin sitten ahtautuneena kaikki sinne majataloon. Itse pääsin hyvälle paikalle semmoselle penkille, lampaantaljan päälle liian pienessä makuupussissa :D. Se oli kiva kun ei tarvinnu lattialla nukkua. Kaikki nukku siis joittenki lampaantaljojen päällä. No, onneks se oli yksi yö vain ja aamupalalla oli Sacher- kakkua. Siitä lähdettiin taas vaihteeks vielä patikoimaan ylöspäin, mikä oli kaikista rankin matka, koska se oli hiton jyrkkä nousu. En ees jaksanu sieltä ottaa kuvia. Jotkut hullut kilpapyöräilijät vaan pyöräili sinne, en käsitä. Yhtenä päivänä käytiin Innsbruckissa, mistä nuo kaksi^^ kuvaa jo on, tuossa on tuo kultainen katto joka on jotenkin kuuluisa :D. Siellä käytiin museossa, saatiin vapaasti kierrellä ja sitten käytiin Swarovskin kristallimaailmassa uu!






Itsehän luulin siis että Swarovski on venäläinen juttu ja oikea tieto paljastuikin sitten vasta leirin ohjelmaa selatessa. Sehän onkin siis itävaltalainen merkki ja Innsbruckissa sijaitsee hieno museo/mikä tuo nyt onkaan jossa on kaikkea hienoa. Ihan ensimmäisessä salissa oli mm. kristalliseinä, tuossa kuvassakin oleva maailman suurin (ja myös maailman pienin) kristalli. Tuossa heijastuksessa näkee hieman myös sitä seinää. Siellä oli mahtava huone missä kaikki seinät oli peiliä ja heijasteliylhäällä olevia kristalleja. Kierros päättyi sitten tietysti myymälään mikä oli täynnä esim. tuollaisia heppoisia koriste-esineitä ja koruja. 











Sitten siirryinkin yhden toisen suomalaisen kanssa isäntäperheeseen toiseen kylään ja siellä ollessa käytiin mm. Antholzin ampumahiihtoradalla, mistä tänäkin talvena tuli osakilpailu, ylin kuva sieltä. Perheen isä harrasti kelkkailua ja oli käynyt Suomessakin. Käytiin yksi päivä perheen äidin kanssa viemässä heidän nuorin tytär leirille luostariin ja nuo puutarhakuvat on sieltä. Sitten meille järjestettiin oma pyöräopas ja yksi päivä pyöräiltiin läheiseen kaupunkiin ja käytiin sellasessa maalaismuseossa, mikä oli yllättävän mielenkiintoinen, sinne oli mm. roudattu erilaisia vanhoja rakennuksia ja tosi paljon vanhoja arkipäiväsiä juttuja. Sitten pyöräiltiin vielä vähän matkaa linnalle.










Kauheesti on keretty tehä viikon aikana! Käytiin mm. viininmaistajaisissa, sitten läheisessä kaupungissa jossa käytiin pyörällä oli yksi ilta suuret kyläjuhlat missä oli eri ruokakojuja ja kaikenlaista ohjelmaa. Käytiin tuollasella jollain lammella jossa on joskus kuvattu jotain elokuvaa ja sitten käytiin Merano- nimisessä kaupungissa Italian puolella shoppailemassa ja pikaisesti myös kasvititeteellisessä puutarhassa, ja sitten käytiin myös Ötzi-museossa missä nähtiin Ötzin jäännökset ja sain tietää että Brad Pittillä on Ötzi-tatuointi... Sitten jossain välissä käytiin myös vuoristo-muoseossa, mikä oli yllättävän mielenkiintonen sekin. Esiteltiin maailman eri kolkkien vuoristokansojen kulttuuria. Sitten käytiin perheen isän kanssa vielä viimeisellä patikointireissulla, mistä pois tullessa saatiin kulkea sumussa ja hengattiin lehmien seassa.

Oli kyllä monipuolinen ja kaikenkattava kolme viikkoa! Kaikki nuo ohjelmat ja järjestetyt retket, ruuat, ynnä muut ilmaiseksi ja kaikki oli muutenkin järjestetty niin sujuvasti. Sai uusia tuttavuuksia ja niin pois päin. Oon tuosta vaihdosta lähtien pyöritellyt sitä että pitäis mennä Suomen päässä järkkäämään samaa hommaa, kun tuollakin siis oli kaksi varsinaista vetäjää ja sitten yksi samanikäinen ns. tuutori. Haluaisin joskus mennä tuonne alueelle laskettelureissulle talvella, esim. tuo minne vikana kiivettiin oli laskettelukeskus. Nyt pistän tämän raportin pakettiin ja lähden ulos.

Comments

Popular posts from this blog

Filippiinit 1

Kraków

02.12.2012