Haipakkaa

Tjena!

Näköjään viikossa kerkee postailemaan aina näin sunnuntaisin vaan, he. No eipä siinä mitä, pistetään viikko purkkiin taas aika massiivisella sepustuksella. Laittasin tähän tän hetken ykkösaddiktiobiisin Junon, Graciaksen ja Jannan Kuuluuks, mutta Saksan youtube on vamma. Onneksi hyviä biisejä on maailmassa pari, joten tässä yksi niistä:



Maanantai

Maanantaina jatkui orientaatio saksan kurssien esittelyllä ja testattiin mihin ryhmään kukakin olis menossa. Ite sain yllättävän hyvät pisteet ja B2-ryhmään sijoituin. Oli vähän sellasta yhteisopetusta koko ryhmälle ja niin edelleen, tutustumisuttuja. Illalla meillä oli sitten yhen tytön "läksiäiset". Se oli tän orientaatioviikon ajan täällä, mutta meni toiselle kampukselle opiskelemaan ja muutti siis toiseen kaupunkiin niin pippaloitiin sitten sen johdosta ihan täällä asuntolalla. Mukavaa oli kuten yleensäkin. Ai niin, ja illalla käytiin myös aikaisemmin kävelyllä ja huomattiin yhden salin tosi edullinen tarjous ja mentiin sitten sisälle vähän kysymään lisää. Tottakai se oli voimassa vain kun ostaa jonkun sadan vuoden jäsenyyden, mutta saatiin kuitenkin sieltä ilmaiset treenikerrat ja tarjous 3kk - 49,90 € kuukausimaksulla. Sovittiin, että mennään keskiviikkona käyttämään se ilmainen kerta.

Tiistai

Tiistaina nukuin suht pitkään ja päivällä oli järjestetty vapaaehtoinen retki Halberstadtiin eli toiselle kampuspaikkakunnalle. Oli niin hemmetin kylmä, että käytiin vaan kattomassa kaupungin nähtävyys eli kirkko, ja siitä sitten ostoskeskukseen, he. Käytiin vähän turkkilaisessa pikaruokapaikassa syömässä ja lähettiin kotia. Illalla varmaan jumitettiin yhdessä tai sitte vaan omissa rauhassa kerranki kaikki he. 

Halberstadtin goottilainen kirkko ihan siinä koulun vieressä.
Jee synkkiä kuvia lisää
 Keskiviikko

No keskiviikkonahan oli kiire päivä, aamulla kävin keskustassa ostoksilla. Ostin salille kengät ja pitkälahkeiset urheiluhousut, ja Pimkiestä ihanan pehmeen hupparin (millasta oon kaivannu viine aikoina) ja t-paidan, kummatkin alennuksesta. Kävin heittämässä sitten kamat kämpille ja lähdin koululle tulostamaan pari juttua ja tapaamiseen, johon en sitten voinut oikeen jäädä kun piti ehtiä Halberstadtiin lähtevään bussiin. Keskiviikkona miulla oli siis eka tunti, yhden kurssin kun käyn Halberstadtissa. Vaikutti kyllä ihan vaivan arvoselta kurssilta. Sieltä sitten kiirehdin takaisin ja sinne salille, mutta kävikin ilmi, että muut olivatkin luistaneet, koska illalla oltiin menossa ekoihin partyihin opiskelijabaariin. No meikä meni kuitenkin zumbaamaan ja kiirehti kotiin suihkuun ja laittamaan itsensä kuntoon. Ilta oli ihan hauska, vaikka paikka oli tosi pieni ja meno loppui jo joskus kahden aikoihin?? No mentiin siitä sitten jonkun tyypin asunnolle oottamaan aamuyön ensimmäistä bussia :D Nukkumaan pääsin joskus puoli viiden jälkeen...

Torstai

...ja torstaina olikin kiva lähteä kasin aamuun alle kahden tunnin yöunilla! Onneksi pääsin tulemaan takaisin petiin jo puoli kymmenen aikaan ja nukuinkin pari tuntia päivällä. Jumitin koneella iltapäivän, kunnes ryhdistäydyin ja menin salille. Ai niin, hankin siis sen kolmen kuukauden jäsenyyden ja sain kaupan päälle maaliskuun lopun ja heinäkuun alun niin, että miulla on nyt siis koko tämän ajan salikortti jee. Illalla saatettiin jumittaa meidän keittiössä (mitä tehdään aika usein:D) tai vaan oltu omissa oloissa.

Perjantai

 Perjantait miulla onkin nyt sitten vapaita, hurraa! Aamulla menin heti tottakai salille, minkä jälkeen kauppaan (aivan liikaa suklaata täällä kaupoissa). Iltapäivän vietin luultavasti koneella. Illalla meillä oli kuitenkin ihan huippua ohjelmaa, oltiin syömässä yhden espanjalaisen luona meksikolaista, fajitasia. Oikeen kivasti on noita kokkaavia espanjalaisia sattunu tähän lähimpään piirin haha. Oon yrittäny autella tiskaamisen ja semmosen kanssa vastapainoks, ja tarjonnu viiniä tai snacksejä tai vastaavaa. Jossain vaiheessa leivon kyllä mustikkapiirakan minäkin vastineeksi :D Oli taas tosi mukavaa kansainvälisessä joukossa. Joskus kymmenen jälkeen lähdettiin jo kotiin, seuraavana päivänä oli taas uudet bileet tiedossa yllätys yllätys. 

Fajitazz!


Lauantai

Päivähän alkoi taas luonnollisesti salilla. Vaikka oonki nyt käyny alussa ahkerasti niin en oo tosiaankaan mitään himotreenejä vedelly vaan lauantainakin olin vaan tanssijumpassa. Siellä on aika vähän ohjaajien vetämiä tunteja, suurin osa on virtuaalisia eli heijastetaan valkokankaalle ja joo, olin lauantaina siellä yksinäni heilumassa ja välillä oli semmone "oonko oikeesti täälä heilumasa yksin kankaan edessä" ku tyyppi huutaa "nonii ja kaikki taputtaaa - jee eiks oo hyvä meininki vouu" :D Mut ei oo varmaan silläkään tyypillä ollu repeeminen kaukana ku on vetäny yksin niitä semmosen vihreen taustan edessä kameramiehelle haha. No, illalla sitte oli luvassa Spring Beatzz-pilleet kävelymatkan päässä olevalla "Kulturarenalla". Ihan eka oltiin meidän kämpillä pienellä porukalla, sitten mentiin "viralliseen" alottelukämppään ja siitä sitten itse paikalle. Ilta oli hauska ja tällä kertaa tilat oli isot, porukkaa yllättävän paljon ja ilta kestikin ihan sinne jonnekin neljän tienoille saakka. Vähän liikaa saksalaisia biisejä soittivat kyllä, ja no, musiikki ois ehkä muutenkin hiukan parempaa voinu olla. Hauskaa meillä kuitenkin oli ja mukava oli nähdä että kyllä täältäkin löytyy ihmisiä.

Sunnuntai

Tänään on ollu jumituspäivä luonnollisesti. Se tyyppi kenen luona oltiin perjantaina asuu siis muualla ja tuli eilen meidän kämppään yöksi. Tehtiin hieno vauvan kehtoa muistuttava peti laittamalla kaksi nojatuolia vastakkain :D. Aamulla syötiin yhdessä aamupalaa ja jumitettiin, jossain vaiheessa myös pari muuta liittyi jumittavaan joukkoomme ja jossain vaiheessa huomattiin että kello on jo jotain kaksi iltapäivällä. Loppuiltapäivä meni koneella yllätys ja käytiin sitten yhden tytön kanssa lääkärissä. Ei mitään vakavaa, nou hätä. Illalla vielä kokoonnuttiin hetkeksi suunnittelemaan yhden tytön huomisia synttäreitä ja nyt aion valvoa liian myöhään katsoen brittiläistä QI-ohjelmaa, huomenna ei onneksi ihan kasin aamua, 9.45 tosin kyllä... 



Comments

Popular posts from this blog

Filippiinit 1

Kraków

02.12.2012