26.12.2012


Helou helou!

Hyvää joulua! Omani on mennyt kotosalla perheen kanssa. Viime torstaina lähdettiin laivalle juhlimaan setäni kuusikymppisiä. Laiva lähti illalla matkaan. Syötiin myöhemmässä kattauksessa buffetissa ja yöllä päästiin näkemään Scandinavian Hunksit ahahah. Laivalla ei ollut paljon porukkaa varsinkaan menomatkalla, mikä oli ihan kiva. Joo, hunksit jako sit sieltä yleisöön kolme julistetta (mainos siitä niitten "party drinkistä") ja meikäläinen sai sitten yhden kappaleen niitä ihan yhden niistä henk.koht. ojentamana ja halauksen päälle :D. Aamupäivästä kävin maissakin ja ostin sit virolaisen kalenterin! Oli niin paljon halvempia ku Suomessa ja mikäs siinä, tulee ainaki opeteltua viikonpäivät ja kuukaudet viroksi. Lisäksi se kalenterin layoutti oli siedettävä. En tykkää kun se aukeama on jaettu päiville silleen pystyrivein.

Tän joulunajan oon viettäny eka vähän siivoten, syöden, koiran kanssa ulkoillen, elokuvia katsellen (Eat.Pray.Love, Social Network, Herra Popper ja Pingviinit, Kirjava huntu), lukien, syöden suklaata, saunoen; sitä perinteistä. En jaksanu laivalla yhtään kuvailla, enkä sen jälkeenkään. Tänään otin muutaman kuvan kun kävin vähän kokeilemassa luistelua järven jäällä. Viiden minuutin jälkeen tosin jalat oli jo kuolleet joten jos ens kerralla vähän löysemmälle niitä luistimia tai jotain :D. Tämmöinen pieni päivitys tähän väliin. Voisin tässä piakkoin pistää pakettiin kaiken mitä oon vaihdon hyväksi tehnyt tähän mennessä. Vaihtofiilistely varmaan alkanee kuumotella enemmän kun päästään vuodenvaihteen yli.

Tarmokasta Tapaninpäivää!

Comments

Popular posts from this blog

Filippiinit 1

Kraków

02.12.2012